Suomen kirjoitustulkit ry. järjestää vuosittain tapahtumia kirjoitustulkkauksesta kiinnostuneille tahoille. Keväisin yhdistys järjestää vuosikokouksensa yhteydessä koulutuspäivän, joka on avoin niin yhdistyksen jäsenille, opiskelijoille sekä kirjoitustulkkauksesta kiinnostuneille. Yhdistys tukee aluetapaamisten järjestämistä Suomen kirjoitustulkit ry:n jäsenille.
Vain jäsenille avoimista tapahtumista kerrotaan tapahtumailmoituksen yhteydessä erikseen.
Seuraa jäsenpostia ja nettisivujen Ajankohtaista-osiota, jossa yhdistyksen tulevat tapahtumat näkyvät!
Suomen kirjoitustulkit ry järjestää vuosikokouksen yhteydessä koulutuspäivät 20.3.2026.
Tänä vuonna kokoonnumme etäyhteyksien äärelle. Kannustamme osallistujia tapaamaan alueellisesti ja keräämään kasaan yhteisen koulutuspäivien katseluporukan! Ole siis yhteydessä tulkkikollegoihin ja sovi perjantaille yhteinen tapaaminen vaikka kirjastossa, toimistolla tai jonkun kotona. Vuosikokousta ennen ehtii hyvin käydä yhteisellä lounaalla ennen linjoille liittymistä.
Koulutuspäivän ohjelmassa on tekniikan esittelyä. Kuulemme esittelyn Egala-tulkkausohjelmasta. Myös Text on Topissa on päivityksen jälkeen uusia ominaisuuksia, joita käymme yhdessä läpi, samoin kuin Textontap2Zoom-työkalua. Jaamme kirjoitustulkkauksen tekniikkavinkkejä ja ratkomme ongelmatilanteita. Yhdistys on mukana kirjoitustulkkauksen oppimateriaaliprojektissa, josta kuulemme tilannepäivityksen. Katsomme myös kohti 2027 koittavaa yhdistyksen 20-vuotisjuhlaa.
Yhdistyksen vuosikokous on tarkoitettu yhdistyksen jäsenille. Koulutuspäivään ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen jäsenet, kirjoitustulkit, tulkkiopiskelijat sekä kirjoitustulkkauksesta kiinnostuneet henkilöt.
Ohjelma
13.00 - 14.00 Yhdistyksen vuosikokous (vain yhdistyksen jäsenille)
14.00 - 17.00 Suomen kirjoitustulkit ry:n koulutuspäivä
Osallistuminen
Koulutuspäivään osallistuminen on maksutonta. Yhdistys tukee jäsenistön aluetapaamisia ja korvaa kuittia vastaan osallistujien kahvikulut 10 euroa/henkilö. Korvaus koskee kaikkia osallistujia, kunhan paikalla on vähintään yksi Suomen kirjoitustulkit ry:n jäsen.
Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu koulutuspäivään ja/tai vuosikokoukseen viimeistään maanantaina 16.3.2026 sähköpostilla osoitteeseen skry.puheenjohtaja@gmail.com.
Kirjoitustulkkien vuosikokous koulutuspäivät järjestettiin Tampereella 22.3.2024.
Diakonia-ammattikorkeakoulun vuosina 2022-2023 toteutettavassa hankkeessa kartoitetaan etätulkkauksen nykytilannetta ja kehitetään uusia tapoja tehdä etätulkkausta ja kehittää etätulkkauksen osaamista. Hanke koskee niin viittomakielen tulkkausta, kirjoitustulkkausta kuin puhevammaisten tulkkausta.
Hanke on päättynyt elokuussa 2023. Hankkeen verkkosivuilta löytyy lisätietoa hankkeen tuloksista sekä etätulkkauksen suositukset niin asiakkaille kuin tulkeille.